maanantai 22. kesäkuuta 2015

Tuskien taival

Joskus maaliskuun jälkeen sain hyvän idean tehdä jouluisat tupsupolvisukat. Melko pian pääsin tuumasta toimeen, kunhan ensin sain muita töitä lopeteltua, ja viime päivinä nämä sitten lopultakin tippuivat puikoilta - vieläpä kärkikavennusten jälkeenkin, eivät vain tullakseen puretuiksi tietyn matkaa.
Sain joku vuosi joululahjaksi Sukkakirjan ( 60 virolaista kirjoneulesukkamallia). Lahja osui kyllä täyteen kymppiin, kyllä tuolta tulee käytettyä vielä montaa kirjoneulemallia.
Aivan ihanat sukat etenkin, kun sain lopuksi tehtyä tupsut varteen. Näitä ei tahtoisi ottaa pois jalasta ollenkaan. Vaikka sukat olivatkin kyllä todellinen tuskien taival valmistaessa - purettua tuli aika monta kertaa - kyllä lopputulos pyyhkii muistista kaiken sen ikävän, ja pian olenkin varmaan seuraavien kirjoneulepolvisukkien kimpussa. Sitä iloa odotellessa ;) Ensin täytyy kuitenkin tehtailla hetkin jotakin nopeammin valmistuvaa.




Edessä oleva malli on Sukkakirjan sivulta 36 (malli 9) ja takana oleva malli on sivulta 79 (malli 46).

-Minsku

torstai 18. kesäkuuta 2015

Luovutus, voitto vai luovutusvoitto?

Riparilla oli mukana parikin keskeneräistä villasukkaparia. Toinen pareista kuului niiden 'melkein valmiiden' töitten joukkoon. Tarkoituksena oli tehdä silmukoituja rakseja sukkiin. Eräänä päivänä yritin, mutta huomasin että väsymykseltäni tein koko ajan jotain väärin ja jouduin taas purkamaan. En ollut muutenkaan ehkä parhaalla tuulella sillä hetkellä ja Suomen alkukesän perinteiseen tyyliin kesäkuu oli jäisen kylmä ja sateinen, myös tuolla leirillä. Yksiä ainoita valmiita villasukkia en tietenkään ollut napannut mukaani, joten päätös oli lopulta käytännön ja väsymyksen/laiskuuden pakon sanelema: sukat ovat valmiit ilman niitä ylimääräisiä silmukointeja. Ehkä joskus jaksan tehdä vaikka ihan tavallisilla etupistoilla kuviot sukkiin, se olisi varmaan yksinkertaisempaa. Ehkä joskus.


No, nyt on kai lupaus lunastettu ja kahdet kuudesta keskeneräisestä tai melkein valmiista työstä saatettu loppuun asti, vaikka näissä sukissa homma menikin luovuttamisen puolelle. Onneksi raitakuvio on mielestäni hyvä sellaisenaankin. Nämä jalassa on kuitenkin hyvä hengailla kesäisessä hameessa, vaikka keli olisikin suositeltavaa kylmempi ja flunssakin kutittelisi kurkussa.

Hyvät Juhannukset! (jo toistamiseen)
-Minsku

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Melkein valmiista valmiiksi part 1

Kaikki käsityöt tuntuu jumittavan paikoillaan. Ei kiinnosta tehdä eikä jaksa pakottaakaan itseään hommiin, kun ei ole mitään deadlineja, kerrankin kaikki on vaan sitä vapaa-ajan puuhailua.
Sen verran tosin täytyy koulusta vielä mainita, että sain viimeisen kurssin työt takaisin (Vaatetus) ja arvioinnistahan napsahti viitonen eli korkein arvosana. Tuntuu hyvältä olla jossakin, missä viihtyy ja missä saa jatkuvasti flow'n, tuntuu hyvältä tehdä jotakin mitä oikeasti osaan.
Sen verran olen viime aikoina saanut aikaan, että purkasin polvisukkaprojektini kakkossukasta pitkän pätkän (kiilakavennusten lopusta aina puoleen sääreen asti). Olin tehnyt liian tiukkaa, sen lisäksi että kavennuksissa oli tullut yksi typerä virhe. Myös kantapää oli luultavasti yhden tai kaksi kerrosta liian matala. Mikään näistä ei olisi haitannut minua, ellei kuvio olisi alkanut vetämään näkyvästi johonkin suuntaan. Joten purkuun meni, tunnin siihen käytin. Suurin aika meni tietysti kirjoneuleen purkamisen jälkeen niiden sotkeutuneiden lankojen selvittelyyn.
Niitä sukkia olen nyt pääasiassa yrittänyt saada valmiiksi, jotta pääsisin jo seuraavaan hommaan (vaikka teen seiskaveikasta, tuntuu hommassa menevän silti i-kui-suus). Kun homma on kumminkin junnannut paikoillaan - vaikka sukat ovatkin olleet joka paikassa mukana repussa - intouduin tänään tekemisen puutteessa ottamaan neulan kauniiseen käteen ja viimeistelemään yhden melkein valmiista sukista, ja nyt ystävälleni on (vihdoinkin) valmiina converse-tyyppiset sukat. Nauhat vain puuttuu.


Parin päivän päästä lähdenkin isoseksi. Kiva päästä rentoutumaan tuttuun (ja kovin rakkaaseen) leirikeskukseen tuttujen ihmisten keskelle ja tutustumaan uusiin nuoriin. :) Juhannukseksi tulenkin takaisin pääkaupunkiin tirkistelemään, onko juhannus täällä niin hiljainen kuin mitä kaikki ovat ennustaneet.

Juhlavat juhannukset itse kullekin! -Mindi