sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Päivä, jonka omistin villapaidalle

Lauantain vietin kokonaan villapaidan kappaleitani yhdistellen. Melko monta saumaa tuli tikattua ja muutama silmukkaketju pudotettua ja neulottua uudelleen. Ja se pääteltävien langanpätkien määrä - jokaisessa kappaleessa oli aloitus- ja lopetuslanganpää sekä neulekoneen sekoilusta johtuneita muita langanpätkiä tai lankalenkkejä. Niiden langanpätkien lisäksi piti tietysti päätellä myös saumojen langanpätkät.
 
Ensimmäinen homma oli tosiaan pudottaa palmikoiden vierestä silmukkaketjut, jotta sain neulottua ne nurjiksi (ja sain palmikot paremmin näkyviin). Neulekoneella ei voi neuloa nurjaa vain muutamia silmukoita - koululla kyllä on kaksitasoiset neulekoneet, mutta homma ei toimi jos silmukat eivät jakaudu tasaisesti molemmille tasoille (esim. joustinneuleena). Onneksi pudotettavia silmukkaketjuja ei ollut tässä vaiheessa enempää kuin kahdeksan, sillä hihojen palmikot olin jo viimeistellyt.
Koulussa olin neulonut silmukat uudestaan läppäkoukulla, eräänlaisella neulekoneen työkalulla, joka muistuttaa koukkunsa ja läppänsä takia neulekoneen neuloja. Kotona hoidin homman virkkuukoukulla. Jostain syystä minusta tuntuu, että virkkuukoukulla sain tasaisempaa jälkeä aikaan.

 


 
Kun palmikot oli viimeistelty, oli vuorossa kappaleiden vertaaminen kaavoihin. Mikäli suurta vaihtelua olisi ollut, olisi minun varmastikin pitänyt harkita jonkin kappaleen neulomista uusiksi. Onneksi kaavat ja kappaleet täsmäsivät suhteellisen hyvin, vaikkakin takakappale oli aavistuksen pienehkö. Päällä se oli kuitenkin oikein sopiva, kun myöhemmin sovitin, toisin kuin etukappale, jossa on mielestäni jopa vähän liikaa, vaikka se täsmäsi kaavojen kanssa (johtunee siitä, etten koskaan saanut aikaiseksi tehdä protovaatetta kaavoista... shht ei kerrota kellekään!).
Tässä vaiheessa oli opiskelijataloudessa haastavinta tilan löytäminen: meillä ei mitään hirmuisen isoja pöytäpintoja ole, varsinkaan kun säilytystilaakaan ei ole riittävästi ja osa tavaroista seilaa helposti pöydillä. Paras vaihtoehto olikin siis siirtää olohuoneen pöytää ja levittää kaavapaperi ja neulepaidan kappaleet lattialle. Kissataloudessa tämä ei tietenkään ollut mikään työrauhaa antava vaihtoehto, mutta onneksi luova ja aiheesta toiseen pomppiva luonteeni salli minun surutta kuluttaa aikaani myös kissan kuvailuun. Kamera kaulassa sain aina vahingossa hätisteltyä kissankin pois, kun intouduin tunkemaan linssiä liian lähelle hänen nenäänsä hyvien kuvien toivossa.
 
 
Seuraavaksi oli vuorossa saumat ja niiden tikkaaminen. Olkasaumat tein silmukoimalla eli jäljittelemällä silmukoita. Sivusaumat ja hihojen pitkät saumat tein vuorotikkipistoilla, ja kädentien sauman tikkipistosaumalla.
Opettajamme varoitti että saumaamiseen menee yllättävän paljon aikaa, ja että monet ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittivat edellisenä iltana ja saumasivat läpi yön. Minä päätin varoa tätä - muutenkin viime hetken toimijana - ja varasin kalenteriin kokonaisen viikon saumaamiselle. Täytyy kyllä sanoa, ettei ollut ollenkaan hullummin tehty, kyllä siihen sai puolesta päivästä eteenpäin kulumaan aikaa aina pitkälle iltaan - jolloin muistin käydä syömässä - ja illasta aina yli puolen yön...
 
 
Viimeinen vaihe oli resorien ompeleminen, joka minulta jäikin vielä hiukan kesken. Sain kyllä hihoihin resorit tehtyä, mutta nyt pitäisi tehdä vielä helmaan resori ja kaulaankin jonkunlainen siistimpi reunus. On tämä kyllä kieltämättä melkoinen tutkimusmatka neulekoneen ja neulepaidan tekemisen salaisuuksiin ollut ja pakko myöntää, että paljon olen oppinut. Esimerkiksi saumoista en tiennyt yhtikäs mitään ennen tämän koulun alkamista.
Loppujen lopuksi olen paitaan aika tyytyväinen. Se on ehkä hiukan liian löysä ja roikkuva edestä, ainakin nyt vielä ilman helman resoria, mutta muutoin paidassa ei kokonsa ja kappaleiden yhteensopivuuden puolesta ollut mitään vikaa. Suurin ongelma käytön puolesta on ulkonäöllinen seikka: palmikot sijoittuvat viisi senttiä liian lähelle etukappaleen reunoja. Näin ollen paita lisää kantajansa ulkonäköön valitettavat kymmenen kiloa lisää... Palmikoiden pitäisi olla hiukan keskemmällä, missä ne hoikentaisivat pulskistamisen sijaan. Taisi tulla tallipaita tästä. Lämmin se kyllä ainakin on!
 
 
- Minsku talven pimeydestä voipuneella, valoisalla mielellä ja iloisin kevätterveisin! (Hyi olipas iloinen lopetus, tuossa oli jo melkein liikaa. Melkein!)
 

maanantai 9. helmikuuta 2015

Käsityöt sohvalla: villasukkapainajaisia ja värjättyjä lankoja

Olen yrittänyt herätellä käsiäni kilistelemään puikkoja entiseen tahtiin (tai aavistuksen rauhallisempaan, lääkärikäynnit välttääkseni), huonolla menestyksellä. Tammikuun loppupuolella sain kuitenkin kaivettua vanhat jämälankakerät esille, ja kävin niitä kummastelemaan. Ei niitä loppujen lopuksi ihan hirveästi ole, mutta sikäli kun en vielä osaa suunnitella sellaisia kirjoneulemalleja, joissa olisi jotakin väriä vain vähän (ja jotka miellyttäisivät vielä silmääkin), tuntuu tuokin kasa jo melkoiselta vuorelta tuhottavaksi. Huvittavimpia keriä olivat ehkä (ainakin) seitsemän vuotta vanhat seiskaveikan isot kerät hempeän vaaleanpunaisissa sävyissä vaihtelevaa lankaa. En ole ikinä pitänyt vaaleanpunaisesta - sen pakollisen viisi-vuotiaan tytön prinsessavaiheen jälkeen (jonka takia huoneeni oli hempeissä prinsessasävyissä vielä hamaan teini-ikään asti), joten en millään keksi langoille käyttöä, paitsi ehkä tyttövauvan potkupuvun kirjoneuleruudut. Mutta niihinkään ei kyllä saa kahta kerää upotettua, joten pakko kai yrittää sietää silmissänsä kyseistä väriä myös jossakin villasukassa. Eikä vauvaakaan ole vielä muutamaan vuoteen tiedossa.



Yksi suunnitelmani oli jämälankoja jakaessa tehdä polvisukat. Niihin valitsin isot kerät pinkkiä ja oranssia ja pikkuiset jämälankakerät tummanvihreää ja ruskeaa. Lopputulos oli kumminkin sellainen, että alkuun katsoin sukkia kauhulla - mielikuvissani olin nähnyt sukat, joissa oli tasaisesti kaikkia neljää (tai no, ehkä kaikista vähiten pinkkiä) mutta eihän sellaisista keristä voinut mitenkään kirjoa tasaisesti. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin jossain määrin tykkäämään sukan varresta, vaikka edelleen olinkin sitä mieltä, että ne olisivat aivan liian "karkit" minulle. Nyt en enää tiedä mitä mieltä olen - ja vaikka olisinkin sitä mieltä, että sukista on tulossa kivat, on ruskeaa niin pieni kerä, etten tiedä riittääkö sitä toiselle parille ollenkaan.



Perjantaina oli jälleen värjäystä, ja otin kouluun pari vuotta vanhan, persikan värisen neuleeni, jota en oikeastaan ollut liiemmin käyttänyt (nimenomaan sen hempeän sävyn vuoksi). Lieko mikä heräteostos sitten ollutkin. Malli on kuitenkin ihana. Koska neule on 100%:sta puuvillaa, oli päätös sen värjäämiskokeilusta helppo. Tasainen väri siihen lopulta tulikin - nyt on enää epäselvää, värjäänkö neuleen uudestaan vai yritänkö tottua uuteen sävyyn. Tavoittelin jotakin viininpunaisen ja karmiininpunaisen väliltä. Neuleen olisi varmaan pitänyt antaa olla vielä pidempään väriliuoksessa, tulos oli hiukan liian vaalea. Silloin kun neule oli märkä, olin onnesta soikeana, koska väristä vaikutti tulevan hyvä. Vaikka kuinka yritin olla pessimistinen ja muistutella, että kuivana neule olisi ihan erivärinen, tuli kuivunut väri silti hiukan puun takaa.
Neuleen lisäksi värjäsin myös villalankoja, liukuvärjäys sekä ikat-värjäystä (osa villalangoista peitetään=tulee valkoista, peiteputkia siirretään=tulee kolmi- tai nelivärinen lanka) ja molemmat sinisessä sävyssä. Seuraavalla kerralla olisi tarkoitus laittaa keltaiseen liemeen ikat-värjäyslangat. Luulin, että paksumpi lanka olisi ollut isoveljeä, mutta siinä pitäisi olla sama villa-tekokuitusuhde kuin seiskaveikassa, jota tummemmaksi värjäytynyt ohuempi lanka mielestäni oli. Tai sitten olen väärässä molemmista langoista ja ovat joitakin iänikuisia jämiä.



Kirjonnan kurssille tarvitaan mieluiten värjäämätöntä villaa huovutustöihin. 300 grammaa kuulostaa kauhean vähältä, mutta yllättäen pussista tulikin likimain vaahtosammuttimen kokoinen. Huomenna pitäisi kirjonnan ryhmäkerralle olla ristipistotarvikkeet mukana. Jossain minullakin sitä kanavakangasta on, kun tietäisinkin että missä...

Kun viisipäiväinen viikko pitäisi lyhentää kolmipäiväiseksi, tulee hajamielisten ajatuskatkosten pelko hyvin aiheelliseksi. Positiivista on se, että kolme päivää on hetkessä ohi, ja sen seisoo vaikka päällään, jos ei muuten meinaa pärjätä.

 
-Minsku

tiistai 3. helmikuuta 2015

Laskelmia ja shibori-solmuja

Vihdoinkin sain neulepaita-projektiani konkreettisesti eteenpäin: sain tehtyä silmukka- ja kerroslaskelmia ja olinpa samaan syssyyn niinkin reipas, että raapustelin ohjeetkin jokaisen kappaleen neulomiseen. Lisäksi ainakin yritin laskea, että silmukkamäärät täsmäävät senttimetrimittoihin kustakin kohdasta myös kavennusten tai muiden muutosten jälkeen. Eniten pulmaa aiheutti ehkä palmikkokuvio paidassa (palmikko ja nurjat silmukat vetävät neuletta kasaan niin, että kymmenelle sentille mahtuu viisi silmukkaa enemmän kuin sileällä), en vieläkään aivan täysin luota, että laskelmat pätisivät jokaisessa kohdassa täysin... Laskujen virheet näkyvät varmaankin lopputuloksissa, täytynee henkisesti varautua mahdollisiin purkutilanteisiin. Neulepaita on nyt kuitenkin vähän paremmin aikataulussa, ainakin mikäli saan tällä viikolla tehtyä vaikkapa hihat tai takakappaleen.


 

Laskelmien ja flowssa kirjoitettujen neuleohjeiden lisäksi sain myös haettua värjäyksen luokasta värjätyt vanhat lakanani. Ei hullumpia lopputuloksia siellä päässä, ongelmana ehkä tulee olemaan luopumisen tuska: mitkä kangastilkuista jätän kouluhommia varten (joihin tarvitsen siis ainakin kaksi shibori-kuvioin värjättyä kangaspalaa) ja mitkä jätän vapaa-ajan töitäni varten? Toisaalta kaikki kangaspalat olivat alunperinkin melko kuluneita, heiveröisiä vanhoja lakanoita. Pahoin pelkään, että esimerkiksi hamekäytössä - johon olin yhden kankaan suunnitellut käyttäväni - kangas ei luultavasti kestä, vaan repeää helposti joko sauman kohdalta tai sitten ohuimmasta. Harmillista, mutta toisaalta niityn vihreästä metsän vihreään liukuvärjätty lopputulos ei ehkä kuitenkaan istu vaatekaappini värimaailmaan niin hyvin kuin kesän sininen. Täytynee hankkia uusi kangas värjättäväksi, korjaantuu samalla kestävyysongelmakin.


 


Vaaleanpunainen kangas värjättynä sinisellä.

Keittiön verhoksi suunnittelemani kangas. Keittiössä on paljon vahvaa punaista, ja siihen väriin olin ajatellut kankaan värjääväni - lopputulos olikin tämä. Miellyttää minua silti.

 

 
-Minsku