perjantai 30. tammikuuta 2015

"Hirvee hinku oikeesti tehä jotain"

Viime aikoina olen neulonut yhden testitilkun puikoilla ja kaksi neulekoneella lisää, silmukkalaskelmia varten. Kauheasti tekisi jo mieli päästä hommiin ja saada jotain näkyvää aikaansaannosta käsiinsä, mutta testitilkut ovat ainoat joita olen tähän mennessä päässyt hiplailemaan.
Tavallaan tällainen paikallaan junnaaminen meinaa tappaakin sen innon tekemiseen, varsinkin kun työnteko on tosiaan kiinni siellä koulun luokassa, jota muutkin käyttää (eli toisinaan, kun minulla olisi aikaa, neulonnan luokassa on tunti). Jään koko ajan jälkeen siitä aikataulusta, jonka itselleni väkersin. (Johtunee tosin myös siitä, että olen kadottanut neulepaidan kaavat.) Toisaalta, väsymyksen määrä on huikea, enkä viitsisi ajaa itseäni äärirajoille vain, jotta saisin neulepaidan ensimmäiseen palautukseen. Ehkä lisäaika ja kakkospalautus voisivat olla ihan järkevä päätös.

Jotain olen kuitenkin kotonakin saanut aikaan. Useampanakin iltana olen yllätyksekseni väkerrellyt pitsiä - siis virkattua pitsiä! Kun neuloessakaan se pitsi ei ole minulla niin tuttua puuhaa, niin vielä vähemmän virkatessa. Virkkaaminen on mukavaa ja tiedän, että silläkin saa aikaan vaikka mitä mahtavaa ja varmasti jokaisen makuun löytyy sopivia malleja milloin mistäkin, huiveista, virkatuista sukista, pipoista... Kuitenkin ilmeisesti nyt, kun yritän koukkuun tarkemmin tutustua, aloitan sen sieltä mikä minulle on tutuinta: pitsipöytäliinoista. Ensimmäinen reaktioni kyseiseen sanaan on "yök". Mutta ihan kauniita niistä tulee ja sekin on jotenkin 'koukuttavaa'. Tiedän tosin, etten aio vuorata asuntoamme pitsiliinoilla muutoin kuin ehkä jouluna muutamalla tontunpunaisella. On se jo aikakin että meilläkin alkaa joulu jotenkin näkymään. Isäni nauroi että hyvähän se on nyt aloittaa niin varmasti saat ensi jouluksi valmiiksi.
Virkkaamisessakin tosin meni joku pieleen, ja kyseinen työ on nyt jäänyt vähän tauolle. En ehkä osannut tehdä sakaroita kyllin hyvin tai sitten työssä ei ole vielä tarpeeksi ympärysmittaa, että noita yhdeksänsakaraisen sakaroita pystyisi siihen kauniisti tekemäänkään. Mene ja tiedä. Ehkä keksin jonkun toisen idean, tai sitten puran keskeneräisen työn joskus joulun alla ja virkkaan tontun.




Tosiaan, tämä on yksi mummon vanhoista kirjoista. Päätyivät mummon muuton yhteydessä vanhempieni kaappeihin, ja sieltä äiti tyrkkäsi ne syliini Helsinkiin muuton yhteydessä, äiti kun ei mikään käsityöihminen sinänsä ole ja kirjat eittämättä tulevat parempaan hyötyyn täällä. Ihan mukava kirja, eiköhän siitä apua löydy ainakin virkattujen verhojen tekemiseen.
 
-Minsku
ps. koulussa värjäillään. Huippukoukuttavaa!

torstai 22. tammikuuta 2015

Koulutöitä ja tammikuun väsymystä

Koulussa neulonnan ja virkkaamisen peruskurssilla yksi tehtävä on tehdä villapaita. Tekotapa melko lailla vapaa, minä valitsin koneneulonnan - ihan sen takia, että syksy oli hyvin väsyttävä, ja ajattelin että minun on helpompaa tehdä työ koneella. Silloin minun täytyy rakennella aikataulu, milloin jään koululle suihkimaan neulekoneella, eikä työ jää kotiin pyörimään.

 
Teen neulepaidan itselleni ja yksityiskohtina on palmikoita. Lankana käytän Novitan isoveikkaa. Juuri tällä viikolla kävin maanantaina koulusta tullessani hakemassa Valintatalosta pakettini, joka kainalossa jatkoin matkaani onnellisena kotiin. Lankaahan tuli ostettua kilon verran, mikä on luultavasti vähän ylilyöty arviointi, mutta toisaalta eihän se haittaa vaikka lankaa jäisi yli! Sitä kun ei koskaan voi olla liikaa. Ehkä innostun tekemään jonkun huivinkin, neulekoneella neulominen kun tosiaan käy aika nopeaan, ja käsin olen niin surkea neulomaan huiveja, joissa sama kuvio toistuu uudestaan ja uudestaan. Tai vaikka olisi sileätä neuletta, jota useimmat tikittävät monta metriä tulemaan televisiota katsoessa. Mutta minun kohdallani edes edistymisestä kertovat raidat eivät auta...

Tällä viikolla väsymys on ollut usein vieraanani. Viikonloppuna pääsee kuitenkin rentoutumaan perheen ja lumilautailun parissa, ehkäpä ensi viikko on parempi. Näinä päivinä voimien palauttajana on saanut toimia kuuma tee ja lapsuuden lempimuki.

 
-Minsku

maanantai 12. tammikuuta 2015

Jämälankojen kulutusta ja arkeen palaamista

 

 


Tammikuu ja arki palasivat peräkanaa. Joulu meni melkoisen mukavasti, vaikka pidinkin neulomisesta taukoa jänteissä vaivanneen säryn takia loppiaiseen asti. Kuudes päivä aloin kuitenkin aloitella taas neulomista, ja niinhän siinä meni että suunniteltu varovainen puolentoista tunnin neulomispätkä venyi neljään tuntiin... Silloin tuli kyllä (onneksi) paljon myös taukoja, sillä tein äidilleni pipoa ja kerrankin jonkun ohjeen mukaan. Itse olen siinä määrin hajamielinen, että jos teen ohjeista käsityötä, tuntuu että pitää olla jokaisen pikkuvaiheen jälkeen tarkistamassa, mikä olikaan seuraavana vuorossa. Lihassärkyä kummempaa en sinä päivänä tavannut.
Vauhtiin kun pääsin, aloin tehtailemaan jämälangoista tabletille suojapussia - ja kerrankin langanmenekki osui nappiin! Jokainen kolmesta kerästä hupeni juuri sopivasti. Mustat kirjoilut jäivät vähemmälle jo puolessa välissä, kun huomasin kerän olevan selvästi lopuillaan. Onneksi yhden värin radikaali väheneminen ei haittaa, ainakaan minua. Suojapussiin on tarkoitus vielä tehdä kankaasta vuori, jotta langanjuoksut eivät takertuisi tablettiin. Ja toki työ pitäisi vielä höyryttää, jotta kulmat ja reunat eivät käpristyisi...
Lähipiirissäni ilmeni tarve saada legojen säilytykseen jokin lapsillekin helppo ja käytännöllinen ratkaisu. Suunnitelmissa oli tehdä farkkukankaasta täkki, jonka saisi köydellä suljettua, mutta joka olisi myös helppo levittää legoleikkien alkaessa lattialle leikkien alustaksi. Siivoaminenkaan ei olisi niin tuskaisen hidasta yksi-lego-kerrallaan -nostelua. Ajattelin, ettei moisen täkin tekemiseen mene kauaa, mutta koska minulla ei ole vielä kotona omaa ompelukonetta, päätin näin joululoman jälkeisenä ensimmäisenä koulupäivänäni jäädä kampukselle surruttelemaan lyhyen luentorupeaman jälkeen. Kahdelta aloitin ja ajattelin lopettavani ehkä neljältä tai viideltä viimeistään, mutta puoli seitsemältä minä lopulta laahustin nälkäisenä ja luovuuden vimmasta väsyneenä kohti kauppaa ja kotia.
Eiköhän loppuilta menekin sohvan nurkassa petroolinsinisen jämälangan kuluttamisessa palmikkotestitilkkuun ja perinteistä nekkutikkua (heikkouteni) nautiskellen. Pakko muuten sanoa, että kulmikkaat puikot toimii ainakin minulla! Tuntuu tosiaan tulevan tasaisempaa, ainakin jos tekee sileää neuletta (huomasin tabletin suojuksen läppää neuloessani). Käsiä ei myöskään särje ihan niin helposti, mistä lie johtuu.

Tsemppiä kaikille, joilla arjen aloittaminen juhlapyhien jälkeen ottaa koville!

torstai 8. tammikuuta 2015

Minä ja blogi?

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi pitänyt blogia. Olin yläasteella ja silloin oli muotia, että melkein jokaisella oli oma blogi. Minulla taisi olla kaksikin, toinen koirille ja toinen itselleni. Silloisen blogini pidossa en onnistunut kovinkaan hyvin: usein minulta loppuivat kiinnostavat jutut kesken ja kaiken lisäksi blogi teki koulun ruokalassa puheenvuoroistani merkityksettömiä: eihän minulla ollut mitään kerrottavaa, jos kaikki tiesivät jo mitä minulle kuuluu.
Pitkän aikaa olen ollut kuitenkin kiinnostunut lukemaan muiden blogeja. Käsityöblogeja, lifestyle-blogeja, koirablogeja... Joskus viime keväänä jopa loin itselleni uuden blogin jonka poistin jo tunnin päästä. Nyt vuosi myöhemmin, luon jälleen blogia, tällä kertaa käsityöblogia, jonka sivussa saatan turinoida sanan tai toisenkin ajatuksistani milloin mihinkin liittyen.
Muutama sananen vielä minusta: olen 2014 syksyllä aloittanut käsityönopettaja-opinnot Helsingin yliopistossa, ja paljolti varmasti blogissa tulee näkymään myös koulutöitä. Ensimmäinen puoli vuotta siis ennätti mennä ennen kuin rohkenin oman käsityöblogin perustamaan. Olen naimisissa, asun puolisoni kanssa Helsingissä, ja meillä on pörröinen, jykevä, puolitoista-vuotias leikattu poikakissa Rampe (ns. viralliselta nimeltänsä Ramppikuume).

- Minsku